Siirry suoraan sisältöön
Johanna Alakerttula

Akkukierrätys Pb Oy saa uuden toimitusjohtajan

Johanna Alakerttula
Johanna Alakerttula

Johanna Alakerttula (KTM, FM) aloittaa Akkukierrätys Pb Oy:n toimitusjohtajana 1.5.2020. Yrityksen nykyinen toimitusjohtaja Lauri Nylander jää elokuussa eläkkeelle kymmenen toimitus-johtajavuoden jälkeen.

Alakerttula siirtyy toimitusjohtajan tehtävään Pirkanmaan ELY-keskuksesta, jossa hän on toiminut yli kymmenen vuotta valtakunnallisena tuottajavastuuviranomaisena ja valvonut eri tuottajavastuujärjestelmiä. Alakerttula toimii myös Jätehuoltoyhdistyksen varapuheenjohtajana ja tekee väitöskirjaa Tampereen yliopiston tuotantotalouden tutkimusyksikköön rakentamisen kiertotaloudesta.

Akkukierrätys Pb Oy saa Alakerttulan mukana vahvaa jätelainsäädännön ja tuottajavastuujärjestelmien tuntemusta.

“Tuottajavastuuvalvojana perehdyin erityisesti akkujen, sähkölaitteiden ja ajoneuvojen maahantuojien ja valmistajien rakentamiin tuottajavastuujärjestelmiin Suomessa. Kaikkien näiden taustalla vaikuttaa vahvasti jätelainsäädäntö, joka ohjaa tuottajavastuuseen perustuvien jätteiden keräys- ja kierrätysjärjestelmien perustamista ja toimintaa”, sanoo Alakerttula.

Tuottajavastuu on kiertotalouden ytimessä
Alakerttula on seurannut Akkukierrätys Pb Oy:n toimintaa ja kehitystä yrityksen alusta, vuodesta 2008 lähtien.

”Lyijyakkujen keräys- ja kierrätysjärjestelmä on eheä ja toimiva kokonaisuus. Keräyspisteitä on hyvin kattavasti ja yhteistyökumppaniverkosto on laaja. Lyijyakut ovat myös kiertotalouden näkökulmasta hyvä tuote, sillä akkujen lyijy kiertää lähes sataprosenttisesti. On todella kiinnostavaa päästä kehittämään Akkukierrätys Pb Oy:n toimintaa, kun lähtökohdat työlle ovat näin hyvät”, Alakerttula toteaa.

Lisätietoja ja yhteydenotot:
Johanna Alakerttula,
puh. 0505497275
johanna.alakerttula@akkukierratyspb.fi
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa – Akkukierrätys nyt myös LinkedIn:ssä!

Akkukierrätys Pb Oy toimii lyijyakkujen keräyksestä ja kierrätyksestä vastaavana tuottajayhteisönä Suomessa. Yritys on perustettu vuonna 2008 keskeisten akkuja maahantuovien yritysten toimesta ja jo 240 lyijyakkujen maahantuojaa on siirtänyt tuottajavastuunsa tuottajayhteisölle. Tähän mennessä lyijyakkuja on kierrätetty yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa yli 150 000 tonnia.